Totta vai tarua
“Töissä ei voi olla kivaa.”
Tarua. Yrittäjällä on usein töissä kivaa, koska yrittäjä on valinnut itselleen työn, josta pitää ja jonka tuntee tärkeäksi. Yrittäjä saa päättää suurimmaksi osaksi itse, miten tekee työtään. Yrittäjän ei tarvitse kysellä tekemisiinsä lupia keneltäkään muulta kuin asiakkaaltaan.
“Yrittäjät tekevät aina pitkää päivää ja liikaa töitä.”
Totta ja tarua. Yrityksen alkutaival on usein vaikea ja työläs, mutta tilanne tasaantuu, kun yritys alkaa menestyä. Useat yrittäjät tekevät samanlaista päivää ja pitävät samanlaiset lomat kuin palkkatyöntekijät. Ajankäytön hallinta on omalla vastuulla, sillä työajat ja lomat yrittäjä valitsee itse. Osa yrittäjistä tekee pitkää päivää omasta halustaan, koska pitää työstään niin paljon. Joillekin voi käydä niin, että kaikki aika menee yrityksen pyörittämiseen vastoin yrittäjän tahoa. Sellainen yritys ei ole toimiva, ja tilanne on saatava muutettua. Kun yritys alkaa menestyä, yrittäjä voi palkata työntekijöitä tekemään tylsät työt, joista ei itse pidä,keskittyä mielenkiintoisiin tehtäviin.
“Yrittäminen on yksinäistä puurtamista.”
Tarua. Yrittäjät tarvitsevat usein paljon kontakteja ja ovat jatkuvasti yhteistyössä muiden ihmisten kanssa. Monen yrittäjän työ on kokopäivästä ihmisten kanssa olemista. Kampaaja tai omassa liikkeessään myyjänä työskentelevää yrittäjä tekee työtään ihmisten kanssa. Yrittäjä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia kavereitakin.
“Yrityksen perustamiseen vaaditaan niin vaikeita paperitöitä ja veroselvityksiä, ettei niistä selviä kuka tahansa.”
Tarua. Yrityksen perustamiseen vaadittavien paperien täyttämiseen saa helposti apua esimerkiksi BusinessOulun Yrityspalveluista. Esimerkiksi toiminimen perustamiseen vaadittava paperityö onnistuu keneltä tahansa viidessätoista minuutissa. Verotuksen kanssa auttaa hyvä kirjanpitäjä.
“Yrittäjän pitää olla aktiivinen, täsmällinen, järjestelmällinen, ahkera, päättäväinen, laskelmoiva, bisnestaitoinen, luova, sitkeä, rohkea, kärsivällinen ja kaikin puolin täydellinen ihminen.”
Totta ja tarua. On olemassa tiettyjä kykyjä ja taitoja, jotka ovat hyödyksi yrittämisessä, mutta kukaan ei ole täydellinen eikä kenellekään ole kaikkia näitä taitoja ja luonteenpiirteitä. Monia taitoja voi opetella, osan voi ostaa muualta esimerkiksi palkkaamalla työntekijän. Mikä parasta, yrittäjä voi tehdä työtään siten kuin itse haluaa, itselleen sopivalla tavalla. Yrittäjän ei tarvitse olla tietynlainen ihminen, vaan yrittäjä voi muokata työtään sellaiseksi kuin se hänelle itselle sopii. Eri aloille sopivat erilaiset piirteet ja erilaiset ihmiset. Tarjolla on monenlaisia koulutuksia, joissa taitoja ja tietoja voi kehittää. Kukaan ei ole täydellinen aloittaessaan. Tekemällä oppii!
“Yrittäjä joutuu ottamaan paljon velkaa, verottaja vainoaa koko ajan, ja yrittäjä menettää talon ja kaiken omaisuutensa, jos yritys epäonnistuu.”
Tarua. Asuntoa ei ole välttämätöntä laittaa lainojen vakuudeksi, joten sitä ei menetä mahdollisessa tappiossa, kunhan toimii oikein ja rehellisesti. Toimialasta ja yritystoiminnan laajuudesta riippuen yrittäjä ei välttämättä tarvitse lainaa ollenkaan. Verottaja ei häiritse rehellistä yrittäjää´, joka hoitaa kirjanpidon kunnolla ja maksaa verot ajallaan. Tietenkin yrittäjyydessä on myös riskejä, mutta riskien kanssa selviämiseen on olemassa keinonsa, joita yrittäjän on tärkeä opetella. Näihin saa apua yritysneuvonnasta, alan kirjallisuudesta ja kursseilta.
“Yrittäjät ovat tylsiä työnarkomaaneja joilla ei pyöri kuin raha mielessä.”
Tarua. Yrittäjä tarvitsee luovuutta, jotta yritys voi menestyä. Luovuus auttaa kehittymään ja selviämään muuttuvissa tilanteissa, joita yrittäjä usein kohtaa. Yrittäjiä on erilaisia: monet käsityöläiset, taitelijat ja ihmisten ja eläinten parissa työskentelevät ovat yrittäjiä. Tanssiesiintyjää, taikuria tai reilun kaupan tuotteita myyvän luontokaupan pitäjääkään tuskin voi sanoa tylsäksi ihmiseksi, joka ei välitä kuin rahasta.
“Palkkatyö on turvallisempaa kuin yrittäjyys.”
Tarua. Nykyaikana palkkatyökään ei ole varsinaisesti turvallista. Palkkatyössä ei ole turvassa kuin korkeintaan irtisanomisajan, kun taas yrittäjän työpaikan tulevaisuus riippuu siitä, miten hyvin hän itse toimii. Yrittäjälle ei kukaan voi antaa potkuja.









