Oulun kaupunki
Idea aloittaa matkan yrittäjyyteen

Luovuutta ideointiin

Toimivia yritysideoita voit löytää kaikkialta ympäriltäsi, tavallisesta elämästäsi. Yritysidean pohjana voi olla esimerkiksi todellinen arkipäivän tarve tai oma kiinnostuksen kohteesi. Mieti omia harrastuksiasi ja keksi niistä yritysideoita. Eläinrakas ihminen voi perustaa esimerkiksi koirahoitolan tai musikaalinen ihminen pianonsoittokoulun.

Keskustele tuttujen kanssa, minkälaisia ongelmia heillä on arkipäivän toimissaan. Joku voi tuskailla sitä, että hajonnut tietokone on vaikea viedä huoltoon ilman autoa. Ehkäpä juuri sinä voisit ratkaista ongelman korjaamalla ihmisten tietokoneita heidän kotonaan. Siinä on jo idea uudelle liiketoiminnalle.

Luova hulluus on hyvä ideoinnin pohja, sillä hassuista ja mahdottomistakin ideoista nousee usein lopulta niitä oivalluksia, joista voi rakentaa oikean liiketoimintaidean. Idean ei kuitenkaan ole pakko olla täysin uusi. Menestysideat ovat usein vain parannuksia olemassa oleviin tuotteisiin ja palveluihin.

Perusideaksi käy vaikkapa jäätelökoju rannalla, talon lämmityskustannusten tiputtaminen yksinkertaisen keksinnön avulla, mopokorjaamo sivukylällä tai koulutuksen tarjoaminen lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikon tehtävään.

Ideasta lähdetään tutkimaan sen mahdollisuuksia ja tehdään liiketoimintasuunnitelma. Eri vaiheiden aikana selviää, onko alkuperäinen idea toteutettavissa ja millaista jalostamista se vaatii. Joskus ideasta saa yrityksen sellaisenaan, joskus taas alkuperäinen idea poikii uusia, täysin erilaisia menestyviä ideoita.

Kysy tai ota yhteyttä







    Vastauksia kysymyksiin löydät myös Pulmakulmasta. Ask in English.

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.

Narupelin ratkaisu - Ropegame Solution

Nappi Facebookissa