Oulun kaupunki
EtusivuTietoalueTyöelämä → Kesätöihin alaikäisenä

Kesätöihin alaikäisenä

Alaikäisen ei ole ihan helppo löytää töitä. Ennen kuin aloitat työnhaun, tutustu Laki nuorille -osion Työlainsäädäntö-sivuun. Sieltä löydän kaiken tarvittavan tiedon siitä, kuinka paljon ja minkälaista työtä sinä saat tehdä, ja minkälaisia asioita sinun tulee ottaa huomioon työpaikkaa kysellessäsi.

Kesätöiden hakeminen kannattaa aloittaa ajoissa, jo vuoden alkupuolella. Jos olet aikaisemmin onnistunut saamaan työpaikan, ota yhteys edelliseen työnantajaasi jo hyvissä ajoin ennen kuin hän ehtii laajemmin ilmoitella mahdollisista vapaista paikoista. Mitä aktiivisempi olet, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on saada kesätöitä.

Alaikäisenä muista aina ilmoittaa ikäsi työnantajalle heti aluksi. Jos sinut kutsutaan haastatteluun, pukeudu asiallisesti ja ota mukaan koulutodistuksesi sekä mahdolliset työtodistuksesi. Vaikka olisit tehnyt lyhytaikaisiakin hommia, kaikesta kannattaa mainita.

Saatuasi työpaikan pidä huoli siitä, että työnantajalle jää sinusta – ja samalla muista alaikäisistä työntekijöistä – positiivinen kuva. Saavu töihin ajoissa ja lähde vasta, kun työaikasi on ohi. Ole työtehtävien suhteen oma-aloitteinen, mutta älä silti lähde sooloilemaan, vaan kysy neuvoja. Näin varmistat, että teet asiat oikein eikä ongelmia synny.

Töiden laadun suhteen ei kannata olla turhan kranttu – jos tosissasi haluat päästä tienaamaan, saat varautua tekemään monenlaisia töitä. Kaikki mahdollinen työkokemus on tulevaisuudessa eduksi. Työnantajat arvostavat monipuolista kokemusta, oli se sitten miltä alalta tahansa.

Mistä töitä?

Työvoimatoimistossa ilmoitetaan kaikenlaisista työpaikoista, myös sellaisista joita alaikäisillä on mahdollista hakea. Muista mainita alaikäisyydestäsi jo hakemuksessa!

Oulun kaupungin kesätyöpaikat on tarkoitettu oululaisille, yli 17-vuotiaille opiskelijoille. Ne tulevat hakuun yleensä helmi-maaliskuun vaihteessa. Mikäli olet edellisenä kesänä ollut Oulun kaupungin kesätöissä, et voi hakea paikkaa seuraavana kesänä. Kaikille 15-16 -vuotiaille oululaisille kaupunki jakaa kesätyösetelin, jolla on mahdollista hakea kesätyötä oululaisesta yrityksestä, yhdistyksestä tai järjestöstä. Tarkista ajantasaiset tiedot Oulun kaupungin tarjoamista kesätyömahdollisuuksista Työllistämiskeskuksen sivuilta

Muitakin alaikäiselle sopivia kesätöitä löytyy. Kysele esimerkiksi siivoushommia alan yrityksistä tai vaikkapa lehdenjakohommia paikallisten lehtien jakeluosastoilta tai mainoslehtien jakelua hoitavista yrityksistä. Jäätelökioskeille, erilaisiin kesätapahtumiin tai vaikkapa leirintäalueille tarvitaan kesäaikaan lisätyövoimaa.

Marjanpoiminnasta maksetaan yleensä hyvin. Työstä maksetaan yleensä tuloksen mukaan ja työ on fyysisesti raskasta. Mitään lekottelulomaa marjanpoimintahommat eivät siis ole, ainakin jos aiot päästä tienaamaankin. Majoituksen ja ruuan saat yleensä tilalta pientä korvausta vastaan. Jos aiot viihtyä marjanpoimintahommissa vähintään kaksi viikkoa, voit hakea etukäteen Työ- ja elinkeinotoimistosta liikkuvuusavustusta matkoihin. Kysy  tarkempia ohjeita Työ- ja elinkeinotoimistosta.

Kun lopetat työpaikassa, pyydä työnantajalta työtodistus, vaikka työsuhde olisi lyhytkin. Näin sinulla seuraavaa työpaikkaa hakiessasi konkreettista näyttöä aikaisemmasta kokemuksestasi.

Kesäksi töihin (Työministeriö)

Kerro oma kokemuksesi

(pakollinen)
(pakollinen, ei julkaista)

Immigrant NettiNappi

Aloitekanava

Seutunappi

Opiskelusta työoelämään

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallinen koordinaatio- ja kehittämiskeskus

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskus

Netari

nuorten_tyopajat

styrkkari.fi

ll rr

Kysy tai ota yhteyttä







Vastauksia kysymyksiin löydät myös
Pulmakulmasta. Ask in English.

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.

Narupelin ratkaisu - Ropegame Solution

Nappi Facebookissa