Oulun kaupunki
EtusivuTietoalueTyöelämä → Ammattiliitot ja työttömyyskassat

Ammattiliitot ja työttömyyskassat

Suurin osa suomalaisista palkansaajista kuuluu johonkin ammattiliittoon. Ammattiliitot ovat palkansaajien etuja valvovia järjestöjä, joiden alaisiin jäsenyhdistyksiin liitytään yleensä koulutuksen tai ammatin mukaan. Liittyminen on vapaaehtoista.

Liittyessäsi ammattiliittoon liityt samalla työttömyyskassaan, joka maksaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, jos jäät työttömäksi. Työttömyyskassan jäseneksi voit liittyä, vaikka et liittyisi ammattiliittoon. Ammattiliitot ja työttömyyskassat perivät jäsenmaksua, jonka määrä vaihtelee eri yhdistyksissä.

Harkitse työttömyyskassaan liittymistä heti, kun saat pidempiaikaisen työsuhteen. Työttömyyden kohdatessa saat ansiosidonnaista päivärahaa, jos olet ollut työttömyyskassan jäsen ja töissä yli 34 viikkoa viimeksi kuluneiden 28 kuukauden sisällä. Esimerkiksi päätoiminen opiskelu kuitenkin pidentää tarkasteltavaa työssäolojaksoa, jonka aikana 34 viikkoa on pitänyt tulla täyteen.

Työssäkäyvät opiskelijat voivat liittyä työttömyyskassaan, ja useimmat ammattiliitot hyväksyvät opiskelijoita jäseniksi. Kesätyöt ja muut opiskeluaikana tehdyt työt kartuttavat ansiopäivärahan edellyttämää 34 viikon työssäoloehtoa.

Työssäkäyvä päätoiminen opiskelija ei kuitenkaan voi irtisanomistilanteessa saada ansiosidonnaista päivärahaa, koska häntä ei työpaikan menettämisen jälkeen katsota työttömäksi vaan opiskelijaksi. Opiskeluaikaisesta jäsenyydestä on etua vasta siinä tilanteessa, jos opiskelija valmistuttuaan joutuu työttömäksi ja työttömyyskassan jäsenyys- ja työssäoloehto on täyttynyt.

Lue lisää työttömyyskassoista ja ansiosidonnaisesta päivärahasta:
Työttömyyskassojen yhteisjärjestö

Kysy tai ota yhteyttä







    Vastauksia kysymyksiin löydät myös Pulmakulmasta. Ask in English.

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.

Narupelin ratkaisu - Ropegame Solution

Nappi Facebookissa