Oulun kaupunki
EtusivuTietoalueRakkaus ja seksi → Seurustelu

Seurustelu

Ihastuminen on upea tunne. Maailma näyttää vaaleanpunaiselta, sydän hakkaa, mihinkään ei voi keskittyä. Ihastua voi myös etäältä, ilman tavoitetta seurustelusta. Rakkaus sen sijaan on syvällinen tunne, joka syntyy, kun toisen ihmisen oppii tuntemaan.

Seurustelu on eri-ikäisillä erilaista. Nuorempana seurustelusta käy kädestä pitäminen välitunneilla. Seurustelun muututtua vakavaksi se edellyttää kiintymystä toiseen ja valmiutta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

Molempien osapuolten tulee kohdella toisiaan rehellisesti. Toiselta ei voi vaatia enempää kuin itse on valmis antamaan.

Ihmisten ajatukset seurustelusta eivät aina kohtaa. Toisia kiinnostaa enemmän seksi, toisia rakkaus ja läheisyys. Kenenkään ei ole pakko seurustella.

Seurustelua ei kannata aloittaa epärehellisesti: jos et halua seurustella, kerro se heti hienotunteisesti toiselle osapuolelle. Toisessa ei saa herättää turhia toiveita.

Toimivassa suhteessa osapuolet tukevat toisiaan elämän eri valinnoissa. Opiskelu- ja ammatinvalinnat kannattaa tehdä ilman painostusta sekä säilyttää omat harrastukset ja ystävät. Minkäänlaista henkistä tai fyysistä painostusta ei tarvitse sietää.

Seurustelusuhteessa täytyy hyväksyä toisen hyvät ja huonot puolet. Myös erimielisyydet ja pettymykset kuuluvat ihmissuhteisiin. On hyvä muistaa, että toisen ihmisen persoonaa ei voi muuttaa omien mieltymysten mukaiseksi.

Pieni mustasukkaisuus kumppanista voi joskus vihlaista rintaa, mutta se kuuluu asiaan. Painostava mustasukkaisuus ja aggressiivinen omistamishalu sen sijaan eivät kuulu seurustelusuhteeseen.

Väestöliiton nuorten sivustolta voit lukea lisää seurustelusta.
Kaverit ja seurustelu (Väestöliitto)

Mannerheimin lastensuojeluliiton Nuortennetissä on asiaa seurustelusta yläkouluikäisille.
Seurustelu (Mannerheimin Lastensuojeluliitto)

Opiskelijaikäiset voivat tutustua Nyyti ry:n sivuihin seurustelusta.
Seurustelu ja parisuhde (Nyyti ry) 

Kerro oma kokemuksesi

(pakollinen)
(pakollinen, ei julkaista)

Kysy tai ota yhteyttä







    Vastauksia kysymyksiin löydät myös Pulmakulmasta. Ask in English.

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.

Narupelin ratkaisu - Ropegame Solution

Nappi Facebookissa