Haku oppilaitoksiin
Alle 25-vuotiaan ammattikouluttamattoman nuoren, jolla ei ole opiskelupaikkaa, on haettava keväällä vähintään kahta opiskelupaikkaa, joiden opiskelijaksi ottamisen perusteet hän täyttää.
Haettavan koulutuksen ei tarvitse olla yhteishaun piiriin kuuluvaa, vaan se voi olla myös muuta tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta, esimerkiksi yliopisto-opintoja.
Ainoastaan peruskoulun oppimäärän suorittanut nuori voi hakea kahta lukiopaikkaa. Lukio-opinnoilla tarkoitetaan sellaisia lukio-opintoja, joiden oppimäärän mukainen laajuus on vähintään 75 kurssia. Esimerkiksi kevään abiturientin tulee hakea syksyllä alkavaan ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen abikeväänä.
Jos nuori ilman pätevää syytä jättää hakeutumatta koulutukseen, omalla menettelyllään aiheuttaa ettei häntä valita koulutukseen tai kieltäytyy koulutuksesta, hän menettää työmarkkinatukioikeuden syyslukukauden alusta lukien (1. päivä syyskuuta). Opintojen keskeyttämisestä ilman pätevää syytä seuraa työmarkkinatukioikeuden menettäminen keskeyttämisestä lukien.
Hakuvelvollisuus koskee myös työttömyyspäivärahaa ja ansiosidonnaista päivärahaa hakevia nuoria!
Oikeuden työttömyysetuuteen voi saada takaisin, kun nuori on;
- täyttänyt 25 vuotta tai
- valmistunut ammattiin tai
- ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työvoimakoulutuksessa, työnhakuvalmennuksessa, uravalmennuksessa, työkokeilussa, koulutuskokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa taikka työllistynyt päätoimisesti yrittäjänä tai omassa työssä taikka opiskellut päätoimisesti yhteensä 21 kalenteriviikkoa
- sekä hakeutunut aktiivisesti koulutukseen.









