Oulun kaupunki
EtusivuTietoalueMistä apua? → Ongelmia kotona

Ongelmia kotona

Lasten ja nuorten oikeudet

Vaikka alle 18-vuotiaat eivät ole täysivaltaisia päättämään omista asioistaan, lapsilla on oikeuksia, joita ei saa ohittaa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Sopimuksen mukaan vanhempien on toimittava lapsen edun mukaisesti ja lasta on suojeltava väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Sopimus velvoittaa valtiota, kuntia, lasten vanhempia ja muita aikuisia. Suomen lain mukaan lapsen alistaminen ja ruumiillinen kurittaminen on kielletty.

Lapsen oikeuksien sopimus tiivistettynä (Lapsiasiainvaltuutettu)

Huoltajilla on velvollisuus elättää lastaan 18-vuotiaaksi. Opiskelijan huoltajilla on kuitenkin tietyissä tapauksissa elatusvelvollisuus pidempään, vaikka opiskelija olisikin täysi-ikäinen. Vanhempien tulot vaikuttavat esimerkiksi opintotukeen.

Laki lapsen elatuksesta (Finlex-tietokanta)
Vanhempien tulojen vaikutus opintotukeen (Kela)

Pois kotoa?

Jos sinun on perhetilanteesi vuoksi mahdotonta asua kotona, voit saada apua esimerkiksi kaupungin sosiaalityöntekijöiltä. Sosiaalityöntekijä neuvoo sosiaalipalveluiden ja etuuksien hakemisessa sekä tukee perheitä ja erityisesti lapsia kriiseissä. Sosiaalityöntekijä neuvoo myös, miten toimeentulotukea haetaan.

Sosiaalisen ja taloudellisen avun palveluyksikkö (Ouka)

Jos haluat solmia vuokrasopimuksen alaikäisenä, huoltajan suostumus on suositeltavaa sekä sinun että vuokranantajan kannalta. Huoltajalla on oikeus purkaa alaikäisen tekemä vuokrasopimus.
Tärkeät ikärajat (NettiNappi)

Sosiaalipäivystykseen voit ottaa yhteyttä, kun tarvitset kiireellistä lastensuojeluapua.

Kaupungin perheneuvola tarjoaa luottamuksellista, maksutonta apua alle 16-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen pulmissa, jotka liittyvät koulunkäyntiin, kaverisuhteisiin ja yhteispeliin perheissä. Perheneuvolan jonotusajat vaihtelevat muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen.
Perheneuvola (Ouka)

Keskusteluapua ja opastusta voit saada myös seurakunnan nuorisotyöntekijöiltä.
Keskusteluapua (Oulun ev.-lut. seurakunnat)

Kiireellisessä tapauksessa voit ottaa yhteyttä Oulun ensi- ja turvakotiin:

  • Turvakotiin voi hakeutua kuka tahansa hädänalaisessa perhetilanteessa, ensisijaisesti perheväkivallan tai sen uhan alla oleva henkilö. Asumisaika turvakodissa on muutamasta vuorokaudesta kahteen kuukauteen.
  • Ensikoti tarjoaa tukea lasta odottavalle tai jo synnyttäneelle nuorelle äidille tai perheelle. Ensikodissa tuetaan vauvan ja vanhempien suhdetta ja opetellaan selviämään arkielämästä.

Linkkejä:

Lastensuojelu (Ouka)
Sosiaalinen tuki ja toimeentulo (Ouka)
Nettiturvakoti (Ensi- ja turvakotien liitto ry).
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin, puh. 116 111.

Kerro oma kokemuksesi

(pakollinen)
(pakollinen, ei julkaista)

Kysy tai ota yhteyttä







    Vastauksia kysymyksiin löydät myös Pulmakulmasta. Ask in English.

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.

Narupelin ratkaisu - Ropegame Solution

Nappi Facebookissa