Töihin ulkomaille
Koulutus ja kielitaito ovat hyödyksi hakiessasi töitä ulkomailta. Jos olet ennakkoluuloton työtehtävien suhteen, töitä saattaa löytyä ilman kielitaitoa tai koulutustakin.
Vaikka löytämäsi työpaikka ulkomailla ei työnkuvan puolesta olisi unelmapaikkasi, siitä voi olla tulevaisuudessa hyötyä. Tulevat työnantajat arvostavat todennäköisesti ulkomaista työkokemustasi, oli se minkälaista tahansa. Jos opiskelet, harkitse harjoittelun suorittamista ulkomailla.
Ota selvää työ- ja oleskeluluvista heti kun alat etsiä työpaikkaa. Käytännöt vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä Pohjoismaa, Euroopan talousalueeseen Etaan kuuluva maa vai jokin muu maa.
Vapaaehtoistyöhön lähteminen on hyvä vaihtoehto päästä avartamaan maailmankuvaa joko muutamaksi viikoksi tai pidemmäksi aikaa. Ota selvää eri vaihtoehdoista, sillä kustannukset vaihtelevat eri järjestöissä.
Selvitä, minkälainen kohdemaan sosiaaliturvakäytäntö on. Paneudu myös verotusasioihin etukäteen. Suomen kansalaisena olet velvollinen maksamaan veroa myös ulkomailla ansaitsemastasi palkasta. Katso lisätietoja verotuksesta NettiNapin Työelämä-tietoteemasta kohdasta Palkka.
Palkkatyö ulkomailla (CIMO)
Työnteko ja yrittäminen EU:ssa (Euroopan komissio)
Maastamuuttajan muistilista (Työ- ja elinkeinoministeriö)
Maailmalle.net (CIMO)










