Vanhempien oikeudet ja velvollisuudet
Vanhemmat tai lailliset huoltajat ovat vastuussa lapsestaan, kunnes tämä täyttää 18 vuotta. Se tarkoittaa, että vanhemmilla on oikeus saada tietoa alaikäistä koskevista asioista ja puuttua tämän päätöksiin.
Vanhemmat ovat alle 18-vuotiaan edunvalvojia oikeudellisissa asioissa. 15–17-vuotiaan huoltajilla on oikeus tulla kuulluiksi tätä koskevassa rikostutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä.
Alaikäisellä ei ole samanlaista oikeutta solmia sopimuksia kuin aikuisella. Alle 18-vuotias ei voi esimerkiksi tilata lehteä tai solmia liittymäsopimusta ilman huoltajan lupaa. Huoltaja voi vaatia alaikäisen omin päin tekemän sopimuksen, kuten vuokrasopimuksen, purkua.
15 vuotta täyttänyt voi tehdä työsopimuksen itsenäisesti, mutta huoltajalla on oikeus purkaa työsopimus, jos hän pitää sitä tarpeellisena nuoren kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia.
Huoltajilla on velvollisuus elättää lastaan 18-vuotiaaksi asti. Opiskelijan huoltajilla on kuitenkin tietyissä tapauksissa elatusvelvollisuus pidempään, vaikka opiskelija olisikin täysi-ikäinen.
15 vuotta täyttänyt saa hallita itse ansaitsemiaan rahoja ja perustaa niitä varten oman pankkitilin ilman vanhempien lupaa. Vanhemmilla ei ole oikeutta käyttää 15 vuotta täyttäneen ansaitsemia rahoja. Alle 18-vuotias ei kuitenkaan saa tehdä suurisummaisia ostoksia itsenäisesti, vaan vanhemmat voivat halutessaan vaatia kaupan purkamista.
Koti ja perhe (Väestöliitto)










