Lasten ja nuorten oikeudet
Lasten ja nuorten oikeudet on turvattu YK:n lasten oikeuksien sopimuksella. Sopimuksen mukaan jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Sopimus velvoittaa vanhempia, kuntia ja valtiota suojelemaan lasten hyvinvointia ja kehitystä. Sopimuksen mukaan vanhempien on toimittava lapsen edun mukaisesti ja lasta on suojeltava väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
Suomen lain mukaan lapsen henkinen alistaminen ja ruumiillinen kurittaminen on kielletty. Väkivallan käyttö on rangaistavaa.
Alle 18-vuotiaalla on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon silloin kun hänen kehitystasonsa sen sallii. Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nuori voi osallistua eri tavoin esimerkiksi järjestö- ja oppilaskuntatoiminnassa tai nuorisovaaleissa äänestämällä.
Lasten oikeudet: lyhennelmä (Suomen YK-liitto)
Lue NettiNapin Osallisuus ja vaikuttaminen -tietoteemasta, miten voit vaikuttaa yhteiskuntaan.
Lapsen oikeudet ovat vanhempien näkökulmasta katsottuna vanhempien velvollisuuksia. Niistä voit lukea lisää kohdasta Vanhempien oikeudet ja velvollisuudet.
Linkkilista: lasten huoltajuus (Väestöliitto)
Alaikäisen potilaan oikeudet (Valvira)
Pelastakaa lapset ry









