Sisustus ja kodinkoneet
Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaminen on melkoinen menoerä jo huonekalujen ja kodinkoneiden hankkimisen vuoksi. Muista varata rahaa myös astioiden, liinavaatteiden, ruoanlaitto- ja siivousvälineiden ja muiden taloustavaroiden hankkimiseen.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse eikä kannatakaan ostaa kerralla. Käytettyjä huonekaluja kannattaa kysellä tutuilta ja sukulaisilta. Kirpputoreilta, realisointikeskuksista ja kierrätyskeskuksista löydät huonekaluja edullisesti.
Oman kodin perustaminen vaatii mahdollisesti sijoittamista kodinkoneisiin, kuten mikroaaltouuniin, kahvin- tai vedenkeittimeen sekä valaisimiin. Suurimpia menoeriä ovat televisio, pyykkikone, tiskikone, tietokone ja viihde-elektroniikka. Mieti, mitä ilman pärjäät ainakin aluksi. Monissa taloissa on esimerkiksi pyykkitupa, jossa voit pestä pyykkisi. Tiskit voit pestä käsinkin.
Huonekaluja ja kodinkoneita hankkiessasi ole erityisen tarkkana kulutusluottojen ja osamaksusopimusten suhteen. Todelliset vuosikorot nousevat niissä usein kohtuuttoman suuriksi, joten velaksi ostaminen tulee kalliiksi.










