Oulun Kaupunki
Etusivu Pulmakulma-palstaRakkaus ja Seksi → Miten lähestyä ihastusta..?

Miten lähestyä ihastusta..?

Aloittaja minikui, 6.5.2011 17:27:47 / Viimeisin viesti: mm'm

  1. minikui

    Hei. Olen ollut ihastunut erääseen samassa koulussa olevaan poikaan jo melkein 4 vuotta. En tiedä miten uskaltaisin lähestyä häntä ja niin ettei hän koe minua ahdistavaksi. Luulen, että hän saattaisi jopa pitää minusta vähän tai näin olen käsittänyt. Viimeksi tai oikeastaan ensimmäisen kerran puhuin hänen kanssaan ala-asteella vielä ollessani. Ihastuin häneen, sillä hän oli ensimmäinen poika, joka uskaltautui puhumaan minulle. Nykyään hänellä on niin paljon ystäviä, tai oli jo silloin, mutta kuitenkin, en tahdo saada mahdollisuutta olla kahden tämän kyseisen henkilö kanssa jotta voisin pyytää häntä vaikka jonnekin.. Niin, että mitäpä minun kannattaisi tehdä? Kuinka voisin kertoa hänelle kuinka tunnen häntä kohtaan? En ole edes varma onko hänellä jo tyttöystäväkin, sillä hän on aika suosittu, luulisin.. Eikä minulla ole enää montaa mahdollisuutta edes nähdä häntä, sillä menemme eri lukioihin emmekä tuskin enää tapaa..

    Kirjoitettu 6.5.2011 17:27:47   #
  2. Nappi

    Hei,
    Ihastumistilanteessa vaikeinta on keksiä, miten ihastuksen kohdetta uskaltaisi lähestyä. Kuten itsekin kirjoitit, toisen seuraan ei kannata tunkeilla, jottei tämä säikähtäisi. Sinun täytyisi nyt kuitenkin kerätä rohkeutta lähestyä poikaa, muuten et voi tietää, olisiko hän kiinnostunut sinusta.

    Ihan aluksi voit tervehtiä häntä iloisesti aina kun hän tulee vastaan. Ihmiset yleensä ilahtuvat siitä, että joku tervehtii, vaikka ei olisikaan niin hyvä tuttu. Voisit yrittää hakeutua samoihin paikkoihin hänen kanssaan myös vapaa-ajalla. Olisiko sinulla mahdollisuus nähdä poikaa vaikkapa harrastusten parissa? Käykö hän esimerkiksi nuorisotalolla, missä voisit pyrkiä juttelemaan hänen kanssaan? Voisit keskustella hänen ja hänen kavereidensa kanssa ensin isommassa porukassa jostain yleisestä aiheesta, esimerkiksi kesälomasuunnitelmista. Kesälomasuunnitelmia kysymällä voit mahdollisesesti saada selville myös hänen mahdollisesta tyttöystävästään.

    Olisiko sinulla joku hyvä kaveri, jonka kanssa voisitte yhdessä lähestyä häntä ihan vaan kaverillisesti? Kun olet ensin vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan muiden läsnä ollessa, sinun on todennäköisesti luontevampaa mennä juttelemaan uudestaan.

    Kun pääset juttelemaan pojan kanssa kahdestaan, voit käytökselläsi vihjata, että hän on mielestäsi mukava tyyppi ja kiinnostaa sinua. Ainakaan aluksi ei välttämättä kannata suoraan tunnustaa ihastusta, vaan jutella niitä näitä. Ota selvää, mistä asioista hän on kiinnostunut, jotta teillä olisi yhteisiä puheenaiheita. Jos katsot silmiin ja olet ystävällinen, hymyilevä ja rento, hän saattaa seuraavalla kerralla tulla juttelemaan sinulle. Jos olette molemmat Facebookissa, voit muutaman juttelukerran jälkeen pyytää häntä kaveriksi.

    Vaikka menettekin eri lukioihin, törmäätte todennäköisesti vielä vapaa-ajalla jossain. Voit hyvin mennä silloin juttelemaan pojan kanssa, ihan vaikka sen varjolla, että olitte aiemmin samassa koulussa.

    Ihastumiseen liittyy usein luonnollisena osana epävarmuus ja pelko siitä, että toinen ei ajattelekaan ja tunne samoin. Jokainen kokee pettymyksiä jossain vaiheessa, mutta torjutuksi tulemisen pelon ei kannata antaa estää itseään tutustumasta toiseen. Useimmiten jokainen meistä on lopulta mielissään, jos kuulee toisen olevan ihastunut itseensä, vaikkei itse tuntisikaan samoin sillä hetkellä. Jos näin sattuu käymään, parhaimmassa tapauksessa ihastuksesta voi saada hyvän ystävän.

    Vinkkejä voit lukea myös näistä linkeistä:
    http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/kaverit_ja_seurustelu/seurustelu/
    http://www.mll.fi/nuortennetti/seurustelu/seurustelu/voisko_se_tykata/

    Kirjoitettu 10.5.2011 10:22:04   #
  3. ujo tyttö

    Itse ainakin lähestyin söpöä poikaa sillee, et eka juteltiiin toosi paljon facebookissa sitten aloin moikkailemaan sitä koulussa. Sit yhtenä päivänä kysyin facebookissa siltä että : " onks sull joku kiikaris täl hetkel;)? "sit se oli vaa et eii.. onks sull? sit olin vaa noo jooo on mull yks , sit se alko arvailee ketä se vois olla ku mä vaa kerroin vähä vihjailui siiit ja tarkotin koko aja sitä ja sit se sano lopuks ku sanoin et se on teijä luokall nii se luetteli kaikki niitte luokkalaiset pojat paitsi sitä itteään sit ku olin sanonu et ei oo kettääää noist , nii sit se arvas et tarkotin sitä ja sit se sano et kyll seki must tykkää ja on tykänny jo melkee vuode. ja nyt ollaanki sit seurusteltu sellaset 5 kuukautta :));)

    Kirjoitettu 27.11.2011 19:51:00   #
  4. suklaasydän

    voiku oiski noi helppoo -.-

    Kirjoitettu 2.4.2012 15:42:06   #
  5. mm'm

    niinpä,oiski noin helppoo mut ei

    Kirjoitettu 6.4.2012 15:12:53   #

Vastaa

(pakollinen)
(pakollinen)



Kysy Napilta yksityisesti







Muista jättää yhteystietosi vastausta varten.   Ask in English.                     

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.