Hei.
Valmistun tämän vuoden aikana alemman ammattikorkeakoulu tutkinnon suorittaneena, ja olen pohtinut millaiset mahdollisuudet minulla on ennakoida työllistymistäni? Valmistun matkailualalle, mutta ennen ammattikorkeakoulua olen suorittanut liiketalouden perustutkinnon.
Millaisia neuvoja antaisitte?
kohta valmistuva
- Kirjoitettu 21.4.2010 14:24:03 #
Työllistymistä on vaikea ennakoida, mutta hyvä koulutustausta parantaa aina työllistymismahdollisuuksia. Ensiarvoisen tärkeää on omatoiminen työnhaku eli suorat yhteydenotot yrityksiin. Avoimia työpaikkoja voi käydä katsomassa esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta http://www.mol.fi. Sivuilta löytyy myös muuta tarpeellista tietoa työnhaun tueksi. Yritykset ilmoittavat avoimista työpaikoista myös lehti-ilmoituksilla ja internetissä. Käy tutustumassa alasi yrityksiin niiden internetsivuilla. Monien yritysten sivuilla voi tehdä työhakemuksen.
Ota selvää alasi yrityksistä hyvissä ajoin jo ennen valmistumista. Matkailuala työllistää hyvin eri tavoin eri puolilla Suomea, koska matkailupalvelut ovat keskittyneet tietyille alueille. Ota selvää, missä päin Suomea työpaikkoja on. Yritysten yhteystietoja saat netissä olevista yrityshakemistoista.
Seuraa mielenkiintoisten yritysten nettisivuja ja hanki niistä mahdollisimman paljon tietoa ennen kuin lähetät avoimia hakemuksia, joissa tarjoudut työntekijäksi. Työhakemuksessa sinun kannattaa tuoda esiin myös kaupallisen alan osaamistasi, koska siitä on hyötyä matkailualalla. Älä lähetä samaa hakemusta joka paikkaan, vaan tee kaikkiin yrityksiin omanlaisensa työhakemus.
Omatoimisen työnhaun tueksi työ- ja elinkeinotoimistossa annetaan ohjausta hakemuksen ja ansioluettelon tekemisessä, internetin ja sähköpostin käyttämisessä työnhaussa sekä työpaikkahaastatteluun valmistautumisessa.
Työnhakijaksi voi ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimiston internetsivun kautta. Työ- ja elinkeinotoimistossa voi käydä tapaamassa työvoimavirkailijaa, joka kertoo työllistymiseen liittyvästä tuesta sekä mahdollisuuksista osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin kuten työelämävalmennukseen.
Kirjoitettu 26.4.2010 11:39:39 #
Aihe suljettu
Tähän aiheeseen ei voi enää vastata.