Oulun Kaupunki
Etusivu Pulmakulma-palstaTyöelämä → Kesätyö ja toimeentulo

Kesätyö ja toimeentulo

Aloittaja M, 9.6.2010 17:35:20 / Viimeisin viesti: Työvoimaneuvoja / Sosiaaliohjaaja

  1. M

    Hei! Olen 20-vuotias oululainen yliopisto-opiskelija. Minulla on kaksi osapäiväistä työtä, joista toisesta kertyy vain alle kymmenen työtuntia viikossa. Toinen on hyvin epäsäännöllinen, enkä pysty itse vaikuttamaan työnmäärään. Olenkin huolissani toimeentulostani, sillä näiden töiden palkat eivät riitä kattamaan vuokraa ja muita menoja. Olen nostanut viime vuoden opintolainat, mutta en haluaisi nostaa opintotukea kesäkuukausilta, koska opintopisteitä en ole saanut vielä tarpeeksi kerättyä. Lisäksi mahdolliset tentittävät kurssit ovat vasta elokuussa, jolloin ne kartuttavat ensi lukuvuoden opintopistekertymää. Voinko saada heinä- ja/tai elokuulle toimeentulotukea, vai pitääkö minun irtisanoa nämä työpaikkani ja hakeutua kaupungin kesätöihin. Hain kyllä kaupungille ja moneen muuhunkin työpaikkaan keväällä, mutta vain nämä osapäivätyöt onnistuin hankkimaan.
    Kiitos vaivannäöstänne!

    Kirjoitettu 9.6.2010 17:35:20   #
  2. Työvoimaneuvoja / Sosiaaliohjaaja

    Osa-aikaisesta työstä saat tärkeää työkokemusta ja siitä on varmasti sinulle hyötyä tulevaisuudessa. Kesätöitä kannattaa edelleen kysellä, mutta monissa työpaikoissa kesätyöasiat on jo hoidettu ja henkilöstö valittu, joten emme tässä vaiheessa suosittele irtisanoutumaan nykyisistä töistä. Sinun kannattaa käydä sosiaalitoimistossa selvittämässä, miten toimeentulotuen saamisen edellytykset täyttyvät kohdallasi.

    Opiskelijan ensisijaisena toimeentulona on opintotuki (opintolainan valtiontakaus, opintoraha ja asumislisä). Kerroit, että olet nostanut opintolainan ja opintotukeen oikeuttavia opintoja et voi kesällä suorittaa. Vielä näiden tietojen perusteella ei voi sanoa tarkalleen, oletko oikeutettu toimeentulotukeen. Asiaan vaikuttavat lisäksi muut asiat, joten tarkemman tiedon voi antaa vain selvittämällä tilannetta tarkemmin.

    Osa-aikatyösi ja siitä saatava ansiotulo on myös ensisijaista tuloa toimeentulotukeen nähden ja on hienoa, että sinulla on mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä. Mikäli nyt irtisanoutuisit tästä työstä, se olisi haitallista toimentulotuen kannalta, sillä toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi tuloksi. Mikäli voi ja kykenee työllä ansaitsemaan osankaan elämiseen tarvittavasta tulosta, on se aina ensisijaista. Työstä saadut pienet ansiotulot eivät kuitenkaan tule kokonaisuudessaan huomioiduiksi toimeentulotukea haettaessa, vaan vähintään 20 % ansiotuloista, kuitenkin enintään 150 euroa kuukaudessa, jätetään huomioimatta. Kaikkea osa-aikatyöstä saamaasi tuloa ei siis katsota tuloksi toimeentulotukea laskettaessa ja se on siten sinullekin enemmän kokonaistulossa. Tarkan arvion tilanteesta voi tehdä vain sosiaalitoimistossa.

    Ohjeita toimeentulotuen hakemiseen löydät seuraavilta sivuilta:

    http://www.ouka.fi/sote/sostuki/toimeentulotuki.htm#Toimeentulotuen%20hakeminen

    http://www.oulunkaupunki.fi/tulotuki/ohjeita.html

    Toivomme menestystä jatkaessasi työnhakua sekä opinnoissasi syksyllä!

    Kirjoitettu 16.6.2010 11:39:07   #

Aihe suljettu

Tähän aiheeseen ei voi enää vastata.

Kysy Napilta yksityisesti







Muista jättää yhteystietosi vastausta varten.   Ask in English.                     

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.