Eli tuossa perjantaina harrastin seksiä ilman kortsua (käytän pillereitä). Seksi oli rajua ja se sattui. Miehen penis oli liian kuiva ja se aiheutti muutaman hankaamisesta johtuvan haavan emättimen suulle... pissatessa kirvelee mutta on jo vähän helpottanut. nyt on jo maanantai. suurin pulmani on se että sisältäni tulee vieläkin todella paljon jotain kirkasta nestettä. Ei koko aikaa mutta yleensä aamusta tai illasta. Onko sperma voinut jäädä sisälleni. Lauantaina siinä mukana tuli jotain kokkareita. Mikä on jutun nimi?
ihmeellinen vuoto
- Kirjoitettu 14.6.2010 11:23:52 #
Voi olla, että peniksen kuivuus on aiheuttanut hankausta myös emättimen sisällä. Mahdollisesti limakalvot ovat ärtyneet ja se voi aiheuttaa ylimääräisen liman tai nesteen erittymistä. Kysymyksessä voi myös olla tulehdus, jonka mahdollisuuden poissulkemiseksi sinun kannattaa käydä lääkärissä. Myös kokkareinen vuoto saattaa olla tulehduksen aiheuttamaa.
Mikäli oireita on vielä ja asia askarruttaa mieltäsi, varaa aika lääkäriin ja käy tutkimuksissa varmistamassa, mistä on kysymys.
Kirjoitettu 22.6.2010 12:22:57 #
Aihe suljettu
Tähän aiheeseen ei voi enää vastata.