nuorisotiedotus
Euroopan nuorisotiedotussuositus
nuorisotiedotuksen etiikka
huonetaulu asiakaspalveluun
Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Nappi
Neppi-hanke
nuorisotiedotuspisteet Suomessa
Nuorten tieto- ja neuvontatyön kansallinen koordinointi


Oulussa toteutettiin kolmivuotinen nuorisotieto- ja neuvontapalvelujen kehittämishanke Neppi 
vuosina 2001-2004. 

Hanke toteutettiin Oulun lääninhallituksen, Euroopan sosiaalirahaston ja Oulun kaupungin nuorisotoimen rahoituksella. Hankkeen tavoitteena oli kehittää nuorten tiedotus- ja neuvontapalveluja siten, että kaikille oululaisille nuorille taattaisiin tasapuoliset, maksuttomat ja helposti saavutettavat tieto- ja neuvontapalvelut yhteiskunnallisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta.

Hankkeen myötä elokuussa 2002 avattiin kaksi Nappi-pistettä, jotka noudattivat samoja periaatteita kuin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Nappi. 
Nappi-pisteet olivat toiminnassa hankkeen ajan ja niiden toiminta loppui kesällä 2004.

Neppi-hankkeeseen kuului lisäksi NettiNapin, vuorovaikutteisen verkkopalvelun kehittäminen nuorten tarpeita vastaavaksi tieto- ja neuvontakanavaksi. NettiNapin kehittäminen jatkuu myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Neppi-hankkeen yhteistyökumppanit toimivat alansa asiantuntijoina NettiNapin sisällöntuotannossa. 
Lisäksi Neppi-hanke teki opinnäyteyhteistyötä Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa.

Neppi-hankkeen yhteistyökumppaneita olivat:
Oulun seudun Nuorisoasuntoyhdistys ry
Oulun työvoimatoimisto
Kasvatusyhteistyöhanke
Oulun ev.lut seurakunnat
Terveys ry
Kela
AVVAIN-palvelu
HUMAK