Oulun kaupunki
EtusivuNuorisotiedotus → Huonetaulu asiakaspalveluun

Huonetaulu asiakaspalveluun

Oulun nuorisotiedotustyöntekijät pohtivat oman työnsä etiikkaa ja arvoja. Lähtökohtana pohdinnalle olivat Jo Labensin kysymykset nuorisotiedotuksen etiikasta sekä Euroopan nuorisotiedotussuositus.

Pohdinnan tuloksena syntyi nuorisotiedotustyöntekijän huonetaulu asiakaslähtöisen työotteen perustaksi:

  1. Jokainen asiakas ja kysymys on samanarvoinen.
  2. Asiallinen, ammatillinen käytös asiakasta kohtaan antaa luotettavan kuvan palvelusta.
  3. Kuuntele asiakkaan kysymys loppuun ja tee tarkentavia lisäkysymyksiä.
  4. Älä keksi vastauksia, sano rehellisesti jos et tiedä.
  5. Yksi työntekijä hoitaa asiakassuhteen alusta loppuun.
  6. Ole varma antamasi tiedon oikeudellisuudesta.
  7. Asialliset, selkeät vastukset myös kirjallisena. Muista hyvä suomenkieli!
  8. Henkilökohtaiset mielipiteesi, arvot ja asenteet eivät saa näkyä työssäsi.
  9. Muista luottamuksellisuus. Asiakkaan yhteystiedot suojassa. Ei huutelua asiakkaiden asioista.
  10. Varmista, että asiakas sai tiedon jota tuli hakemaan.
  11. Anna asiakkaalle mahdollisuus itsenäiseen tiedonhakuun. Opasta ja neuvo.

Lainattaessa lähde mainittava.

Kysy tai ota yhteyttä







    Vastauksia kysymyksiin löydät myös Pulmakulmasta. Ask in English.

Mikä on NettiNappi?

NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.

Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.

Lue lisää Napin toiminnasta täältä.

Narupelin ratkaisu - Ropegame Solution

Nappi Facebookissa