Oulun Kaupunki
NettiNappiNuorten kanavaSalonki-toimitus → Höyhenten pöllytystä rotuaarilla

Höyhenten pöllytystä rotuaarilla

Lauantai-iltapäivänä 8.5.2010 Oulun Rotuaarin pallolla höyhennettiin yksi jos toinenkin. Sotatanner tömisi ja sieltä sun täältä kuului kiljahduksia ja naurua. Naurua? Kyllä vain, sillä kyseessä oli maailmanlaajuisenakin ilmionä tunnettu julkinen tyynysota tai globaalimmin Pillow Fight.





Sotakutsu kiersi missäpä muualla kuin Facebook-verkostoissa. Netin turvin osallistumisensa tapahtumaan oli vahvistanut vajaa 140 höyhentäjää, mutta lopulta Rotuaarille mäiskimään oli selviytynyt 30-40 tyynysotilasta. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä tyynyistä tehtiin selvää jos jonkinlaisella taktiikalla yllätyshyökkäyksistä kokonaisvaltaiseen puolustuspeliin.

Pillow Fight Oulu -nimeä kantava tyynyillä sotiminen järjestettiin Oulussa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Facebooktapahtuman ylläpidosta ja levittämisestä vastasi Oulu Exchange students & Friends 2009/2010 -yhteisö. Sota näytti ja kuulostikin hyvin kansainväliseltä osanottajien ollessa suurimmilta osin vaihto-opiskelijoita. Silti säännöllisin väliajoin höyhenten keskeltä kajahti:

“Crazy Finnish people!”

Rotuaarin pallon ympärillä meuhkaavat höyhensotilaat aiheuttivat ohikulkijoissa ihmetystä, joka nopeasti kääntyi hihittelyksi. Tyynytappelua pysähtyikin katselemaan ja kuvaamaan kunnioitettavan kokoinen yleisö. Sieltä täältä kuului kannustushuutoja ja muutama pöllämystynyt ohikulkija päätyi arvaamattaan untuvatyynyn kohteeksi.

Lopulta taistelu päättyi joko tyynyn tyhjenemiseen tai väsyneisiin jäseniin. Voittajia ei julistettu, sillä poskien punoituksesta ja iloisista ilmeistä päätellen jokainen oli voittaja. Nyt vain tyynyt tuunaukseen seuraavaa höyhennystä varten.

Kirjoita kommentti

(pakollinen)
(pakollinen, ei julkaista)

Aloitekanava

nuorten_tyopajat

Immigrant NettiNappi

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskus

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallinen koordinaatio- ja kehittämiskeskus

Seutunappi

Netari

Opiskelusta työoelämään

styrkkari.fi

ll rr