Oulu tarvitsee ympärivuotista sykettä – ONE:n kokous 22.4.
Kirjoittaja: piritta @ 29.04.2010 09:08, kategoriassa Tapahtumat, Vaikuttaminen
Oulun nuorten edustajisto (ONE) kokoontui torstaina 22.4. Nuorisoasiainkeskuksen Salongissa.
Kokouksessa vieraili Kulttuuriasiainkeskuksen kehityspäällikkö Samu Forsblom. Hän kertoi Oulun kaupunkikulttuurista ja siitä, miten sitä voisi kehittää ja tullaan kehittämään.
Kaupunkikulttuuriin kuuluu jatkuva syke. Oulussa tapahtumat sijoittuvat pääosin kesäaikaan.
“Tapahtumat kertovat kaupungin imagosta. Ne tuovat myös ihmisiä yhteen”, tietää Forsblom.
Hän toteaa, että Oulu tarvitsee ympärivuotisia tapahtumia. Kaupunki tarvitsisi yhden tietyn ison tapahtumapaikan, missä kaikki suuret tapahtumat järjestettäisiin. Kuusisaarta ollaan kehittämässä tähän suuntaan.
“Jos tapahtumiin joutuu aina rakentamaan lavan tyhjästä, tulee se maksamaan järjestäjille ja näin ollen tapahtumat voivat jäädä järjestämättä”.
Forsblomin mukaan Oulu tarvitsee oman brändin, jonkin tunnusmerkin, mikä kertoo kaupungista. Kaupunki tarvitsee jotain uutta lohen ja tervan lisäksi. Oulussa on paljon hienoja juttuja.
Forsblom kertoo, että monet luulevat, että kun koulut ja sairaalat ovat kunnossa niin that’s it. Todellisuudessa ihmisille on tärkeintä estetiikka ja elämäntyyli. Kaupunkiin, missä jälkimmäiset asiat ovat hyvin hoidettuja, on helppo palata.
ONE:n jäsenet ovat sitä mieltä, että mainostamisen puute on yksi syy, miksi ihmisiä ei tavoiteta. Kaupunki ei anna tapahtumien mainonnalle tarpeeksi tilaa, joten ihmisetkään eivät välttämättä ole täysin tietoisia ympärillään tapahtuvista tapahtumista.











