|
Nuorten tieto- ja neuvontapalvelua työmuotona on Suomessa tehty
aktiivisesti 1980-luvulta lähtien osana kunnallisia
nuorisotyöpalveluita, kunnan nuorisotoimen rahoittamana.
Ensimmäisiä askelia kohti työmuotoa otettiin jo 50-luvulla
Helsingissä.
Nykyään Suomen nuorten tieto- ja neuvontaverkosto käsittää noin
90 paikallista nuorten tieto- ja neuvontakeskusta ja lisäksi
seudullisia ja maakunnallisia verkkopalveluita sekä
kehittämishankkeita. Jo olemassa olevat ja suunnitteilla olevat
palvelut kattavat 207 kuntaa. Kaikki palvelut ovat toteutettu
vastaamaan paikallisten nuorten tiedontarpeisiin niin, että kaikille
nuorille voidaan taata tasa-arvoiset tiedon saannin mahdollisuudet.
Yksi tärkeimmistä pitkäaikaisista tavoitteista työn
kehittämiselle saavutettiin vuoden 2006 alussa. Tuolloin
opetusministeriö osoitti Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskukselle
erityistehtävän koordinoida kansallisesti nuorten tieto- ja
neuvontapalveluita. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
nuorisotyön peruspalveluna
- Ammattitaitoista tietoa, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa
nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä ja huolenaiheissa
- Nuoren henkilökohtainen neuvonta lähipalveluna
palvelupisteissä sekä erilaisissa verkkoympäristöissä ja
-palveluissa nuorille tiedottaminen, ohjaus ja tuki
- Nuorten tukeminen vertaistoimintaan, osallistumiseen ja
vaikuttamiseen
- Nuoret sisällöntuottajina ja aktiivisina palvelujen
kehittäjinä
- Palvelut vastaavat nuorten erilaisiin tiedontarpeisiin
- Annetun tiedon ja ohjauksen kautta tuetaan nuorten
identiteetin kehittymistä ja itsenäistymistä sekä nuoren
valmiuksia yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi
|