osana nuorisopolitiikkaa
kansallinen koordinointi
koordinoinnin tehtäviä
kehittämisen avainalueita
näkökulmia ja haasteita
ajankohtaista, raportteja
yhteistyökumppanit
kouluttajarekisteri
yhteystiedot
Youth Information and Counselling in Finland

 

Nuorten tieto- ja neuvontapalvelua työmuotona on Suomessa tehty aktiivisesti 1980-luvulta lähtien osana kunnallisia nuorisotyöpalveluita, kunnan nuorisotoimen rahoittamana. Ensimmäisiä askelia kohti työmuotoa otettiin jo 50-luvulla Helsingissä.  

Nykyään Suomen nuorten tieto- ja neuvontaverkosto käsittää noin 80 paikallista nuorten tieto- ja neuvontakeskusta ja lisäksi seudullisia ja maakunnallisia verkkopalveluita sekä kehittämishankkeita.
Jo olemassa olevat ja suunnitteilla olevat palvelut kattavat 240 kuntaa. Kaikki palvelut ovat toteutettu vastaamaan paikallisten nuorten tiedontarpeisiin niin, että kaikille nuorille voidaan taata tasa-arvoiset tiedon saannin mahdollisuudet. 

Yksi tärkeimmistä pitkäaikaisista tavoitteista työn kehittämiselle saavutettiin vuoden 2006 alussa. Tuolloin opetusministeriö osoitti Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskukselle erityistehtävän koordinoida kansallisesti nuorten tieto- ja neuvontapalveluita.

Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut nuorisotyön peruspalveluna

  • Ammattitaitoista tietoa, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä ja huolenaiheissa
  • Nuoren henkilökohtainen neuvonta lähipalveluna palvelupisteissä sekä erilaisissa verkkoympäristöissä ja -palveluissa nuorille tiedottaminen, ohjaus ja tuki
  • Nuorten tukeminen vertaistoimintaan, osallistumiseen ja vaikuttamiseen
  • Nuoret sisällöntuottajina ja aktiivisina palvelujen kehittäjinä
  • Palvelut vastaavat nuorten erilaisiin tiedontarpeisiin 
  • Annetun tiedon ja ohjauksen kautta tuetaan nuorten identiteetin kehittymistä ja itsenäistymistä sekä nuoren valmiuksia yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.