|
Lain edessä kaikki kansalaiset ovat Suomessa yhdenvertaisia. Lakien noudattamista valvovat poliisi ja muut viranomaiset. Lain rikkomisesta voi seurata sakkoja tai pahimmassa tapauksessa vankeustuomio.
Kaikki kansalaiset ovat Suomen perustuslain mukaan tasavertaisia. Sukupuolten välillä vallitsee tasa-arvo, eli naisilla ja miehillä on yhteiskunnassa yhtäläiset oikeudet. Naiset ovat Suomessa hyvin itsenäisiä; he opiskelevat ja käyvät töissä kodin ulkopuolella. Monet naiset myös asuvat yksin. Kansanedustajina ja ministereinä on Suomessa sekä naisia että miehiä ja Suomen nykyinen presidenttikin on nainen.
Viranomaisilla on vaitiolovelvollisuus asiakkaidensa asioista. Kaikki viranomaisille, esimerkiksi työvoimatoimiston tai sosiaalitoimiston virkailijalle, antamasi tiedot ovat ainoastaan viranomaisten käytössä, eikä niitä anneta ulkopuolisille.
|
|