Ilmoitustaulu
NettiNapin ilmoitustaululla julkaistaan vain Oulun ja Oulun seudun nuorten ilmoituksia tai ilmoituksia, jotka ovat suunnattu oululaisille nuorille.
Yhteystiedoista julkaisemme ilmoitustaululla vain sähköpostiosoitteen.
NettiNapin ilmoitustaululla julkaistaan vain Oulun ja Oulun seudun nuorten ilmoituksia tai ilmoituksia, jotka ovat suunnattu oululaisille nuorille.
Yhteystiedoista julkaisemme ilmoitustaululla vain sähköpostiosoitteen.
Allianssi järjestää 27.-28.9.2012 kouluttajakoulutuksen Allianssi-talossa (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki).
Kouluttajakoulutus antaa osallistujille valmiuksia kouluttajana toimimiseen ja vahvistaa jo olemassa olevia kouluttajan taitoja. Toiminnallisessa koulutuksessa käsitellään kouluttajan tunne- ja vuorovaikutustaitoja, kouluttajaa ryhmänohjaajana, koulutusprosessia eli koulutuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia sekä palautteen antamista. Kahden päivän aikana osallistujat saavat menetelmiä toiminnallinen oppimisen tukemiseen ja oppimisen ilon lisäämiseen. Keskeisiä teemoja ovat kouluttajana kehittyminen ja oman kouluttajuuden pohtiminen. Koulutus ei anna valmiuksia minkään tietyn yksittäisen koulutuksen pitämiseen. Kouluttajina toimivat vuosia yhdessä kouluttaneet Allianssin viestintäjohtaja, yhteisöpedagogi (YAMK) Reija Salovaara ja yhteiskuntatieteiden maisteri, koulutusyrittäjä Tiina Honkonen.
Koulutuksen hinta on 120€ ja se pitää sisällään kahvit ja ruokailut sekä koulutuksen materiaalin.
Koulutuksen ohjelma ja ilmoittautuminen Allianssin koulutuskalenterissa.
Ilmoittautuminen päättyy 20.9.2012
Lisätietoja: Allianssin viestintäjohtaja Reija Salovaara, reija.salovaara(at)alli.fi, 040-508 8249
Vanhempien Akatemia järjestää Kesäliikuntakurssin Oulun alueen nuorille ja heidän vanhemmilleen. Kurssi tarjoaa mahdollisuuden tutustua kolmeen kesäiseen liikuntalajiin, tennikseen, jousiammuntaan ja melontaan. Tavoitteena on, että osallistujat saavat positiivisia ja mukavia kokemuksia liikunnasta ja ryhmässä toimimisesta ja ehkä löytävät sellaisen liikuntalajin, jonka parissa voisivat viihtyä jatkossakin.
Liikuntakurssit toteutetaan erikseen 13-15 -vuotiaille pojille & isille ja 13-15 -vuotiaille tytöille & äideille. Kursseille ovat tervetulleita kaikki Oulun alueen nuoret ja vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita liikkumisesta ja uusiin lajeihin
tutustumisesta. Aikaisempaa liikuntataustaa ei tarvita aikuisilla eikä nuorilla, osallistua voi omien voimiensa ja
kykyjensä mukaan.
Liikuntakurssi on osallistujille maksuton. Liikuntaryhmät kokoontuvat kerran viikossa 14.5.-30.5.2012 seuraavasti:
Äidit & Tyttäret
• Tennis 14.5. klo 18.00-19.30
• Jousiammunta 21.5. klo 18.00-19.30
• Melonta 28.5. klo 17.30-19.00
Isät & Pojat
• Tennis 16.5. klo 18.00-19.30
• Jousiammunta 23.5. klo 18.00-19.30
• Melonta 30.5. klo 17.30-19.00
Ryhmien tarkempi ohjelma ja kokoontumispaikat ilmoitetaan osallistujille ennen ryhmän alkua. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset 10.5.2012 mennessä:
Vanhempien Akatemia / Riitta Alatalo, puh. 044-7341 643 tai riitta.alatalo(at)nuortenystavat.fi.
Molempiin ryhmiin mahtuu mukaan 20 ensimmäistä, joten pidä kiirettä!
Tervetuloa liikkumaan yhdessä koko perheen voimin!
Vanhempien Akatemian tavoitteena on luoda pysyvä verkostopohjainen malli lasten ja nuorten vanhempien tukemiseksi Oulun seudulla. RAY:n rahoittama hanke toteutetaan vuosina 2011-2013.
VANHEMPIEN AKATEMIA • TORIKATU 28, 90100 OULU • PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ RIITTA ALATALO p. 044 7341 643
KESKUSTOIMISTO • TORIKATU 28, 90100 OULU • p. 044 7341 500 • INFO@NUORTENYSTAVAT.FI • WWW.VANHEMPIENAKATEMIA.FI
Uneton48-kilpailu haastaa tekemään kokonaisen lyhytelokuvan 48 tunnissa. Kilpailu on yksi Suomen suurimmista leffa-alan tapahtumista – toista tuhatta osallistujaa ja yli 20 000 euron arvosta palkintoja. Nyt on aika pyyhkiä pölyt kamerasta, koota joukkue ja ryhtyä toimeen.
Uneton48-kisaan pääsee mukaan rekisteröimällä joukkueen. Vuonna 2012 viimeinen rekisteröitymispäivä on 6.5. Lisätietoja ja ohjeet rekisteröitymiseen löytyy kilpailun nettisivulta.
Socket Stories lämmittelykilpailu
Tämän vuoden Uneton48 lämmittelykilpailu, Socket Stories, on käynnissä! Tehtävä on yksinkertainen: tee alle 60s mittainen video, jonka tarina alkaa pistorasiasta tai päättyy pistorasiaan. Osallistumalla lisäät äänesi tärkeään keskusteluun energiantuotannosta. Palkintona stipendejä ja Suntrica aurinkopaneleita. Tämä kilpailu toteutetaan yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton Ekonerergian kanssa. Lue lisää Socket Stories -sivuilta.
H2T Festival saapuu Helsinkiin 5.5.2012.
Viime vuonna H2T Festival otti vauhtia Tallinnasta ja Turusta ja saapuu vihdoin Helsinkiin lauantaina 5.5.! Tapahtumapaikkana on kulttuuriareena Gloria ja ohjelmassa mm. lyhytelokuvia, musiikkivideoita ja animaatioita sekä iltaklubi, jonka esiintyjät varmistuvat lähiaikoina. Festaripäivän aikataulut tarkentuvat myös lähiaikoina.
H2T Festivalin ohjelmistoa kootaan parhaillaan. Teos voi olla lyhytelokuva, musiikkivideo, animaatio, dokumentti, digitarina, videotaidetta tai jotain ihan muuta, kunhan se on audiovisualista. Teoksen maksimipituus on 20 minuuttia. Jos haluat tarjota omia töitäsi festivaaliohjelmistoon, toimi seuraavasti:
Lähetä sähköpostia osoitteeseen h2tfestival(at)gmail.com ja kerro meilissä ainakin seuraavat asiat:
- teoksen nimi ja pituus
– lyhyt kuvaus teoksesta
– tekijöiden nimet ja heidän syntymävuotensa sekä mitä kukin on tehnyt
– esiintyjien nimet ja roolit
– mahdollisen musiikin tekijätiedot (säveltäjä, sanoittaja, esittäjä)
– yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
– linkki teokseen (lataa teos johonkin videopalveluun, esim. YouTube, Vimeo jne.)
Vaihtoehtoisesti voit lähettää työsi DVD:llä osoitteeseen:
H2T / Myötätuulessa, Nuorten toimintakeskus Happi, PL 5010, 00099
Helsingin kaupunki
Liitä mukaan ylläluetellut tiedot.
Teos voi olla lyhytelokuva, musiikkivideo, animaatio, dokumentti, digitarina, videotaidetta tai jotain ihan muuta, kunhan se on audiovisualista. Teoksen maksimipituus on 20 minuuttia.
Tekijöistä 2/3 tulee olla 13–29-vuotiaita. Ikäraja ei koske teoksissa esiintyviä henkilöitä (esim. näyttelijöitä). Myös elokuva- ja av-alan kouluissa tehtyjä töitä voi tarjota festarille. Ilmoittautuminen on maksuton.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 15.4.2012. Tarjotuista töistä valitaan festivaaliohjelmisto. Festivaaliorganisaatio on tämän jälkeen yhteydessä valittujen töiden tekijöihin esityskopioiden saamiseksi. Töiden tekninen laatu ei ole pääasia, sisältö ratkaisee!
H2T Festivalilla on lisäksi kilpasarja, joka kootaan parhaista festarille tarjotuista töistä. Kilpasarjaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Kilpasarjaan valitaan 6–15 työtä, joiden joukosta suomalais-virolainen ammattilaisraati valitsee voittajat (sijat 1–3) sekä mahdollisia kunniamaininnan saajia.
Maineen ja kunnian lisäksi voittajille on luvassa hyviä tavarapalkintoja:
1. sija: Macbook Pro
2. sija: Canon 600D –järjestelmäkamera
3. sija: Canon Legria HF M41 –videokamera
H2T Festivalissa ovat mukana Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Myötätuulessa-projekti, Gloria, Narrin nuoret ry, Viro-instituutti, Taide- ja toimintatalo Vimma Turusta, Nukufilmi Lastestuudio ja Tallinna Noorsootöö Keskus. Festivaaliohjelma esitetään myös Stadi.tv:llä.
H2T on osa World Design Capital 2012 -vuoden Nuoret muotoilevat maailmaa -hanketta.
Onko järjestössäsi, seurassasi tai muussa yhteisössäsi aikuisia, jotka kaipaavat ideoita ja valmiuksia vaikeassa elämäntilanteessa olevien nuorten oman toiminnan ohjaamiseen?
Kootkaa 10 – 20 aikuisen porukka ja tilatkaa Mahis-koulutus! Koulutuksessa perehdytään nuoren kohtaamiseen ja aktivoimiseen, ryhmän osallistavaan ohjaamiseen, projektimaiseen toimintaan sekä ohjaajana jaksamiseen. Koulutuksen käyneellä ohjaajalla on mahdollisuus hakea ryhmänsä projektiin 600 euron Mahis-tukea.
Tutustu Mahis-koulutukseen tästä.
NettiNappi on Oulun kaupungin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napin ylläpitämä verkkopalvelu.
Nappi on osa Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimintaa ja yksi Suomen suurimmista nuorisotiedotuspisteistä.
Lue lisää Napin toiminnasta täältä.