omaan asuntoon
vuokra-asunnot
opiskelija-asunnot
nuorisoasunnot
asumisoikeusasunnot
tukiasunnot
oman asunnon ostaminen
osaomistusasunnot
asumismenot
tukea asumiseen
muuttajan muistilista
linkkejä asumiseen

ASUMISMENOT


Asumismenoihin kuuluu paljon muutakin kuin vuokra tai vastaavasti lainanlyhennys ja yhtiövastike omasta asunnosta. Vuokra- tai omistusasuntoa hankkiessa kannattaakin kiinnittää huomio siihen, millaisia muita asumiseen liittyviä kustannuksia on odotettavissa – vasta sen jälkeen pystyt laskemaan todelliset asumismenosi.

VESI

Vesimaksu on usein kiinteä tai kulutuksen mukaan laskutettava. Kiinteä vesimaksu on taloyhtiön määräämä ja sisällytetään vuokraan yleensä asunnon henkilöluvulla kerrottuna. Kulutuksen mukaan laskutettava vesi perustuu asuntokohtaisen vesimittarin lukemaan – maksat siis vain siitä vesimäärästä minkä kulutat etkä yhtään enempää.

Opiskelijalle kiinteästä vesimaksusta on se etu, että opintotuen asumislisää haettaessa vesimaksu sisältyy siihen summaan, josta asumislisä maksetaan. Kulutuksen mukaan laskutettavaa vesimaksua ei asumislisässä huomioida. Yleistä asumistukea haettaessa kulutuksen mukaan laskutettava vesimaksu otetaan huomioon asumismenoina. 

Ennen asunnon hankkimista mieti, millaiset ovat omat vedenkäyttötottumuksesi. Käytkö suihkussa joka päivä ja viihdytkö siellä pitkään? Pesetkö paljon pyykkiä omassa asunnossasi? Kulutuksen mukaan laskutettavasta vedestä saattaa koitua yllättävän suuri lasku. 

Kiinteä vesimaksukaan ei toki tarkoita sitä, että vettä kannattaisi lotrata kuutiotolkulla. Jos yhdessäkin asunnossa käytetään vettä kohtuuttoman paljon, tarkoittaa se kaikkien taloyhtiön asukkaiden vesimaksun korottamista. Vettä voit säästää monellakin tavalla, tässä muutamia:

  • Jos sinulla on tiskikone tai pesukone, pese aina täysiä koneellisia. Pese vaatteet mieluummin ilman esipesua. Muista sulkea hanat aina pesun jälkeen vesivahingon välttämiseksi.
  • Jos peset astiasi käsin, laske kahteen altaaseen tai vatiin vettä ja pese astiat ensimmäisessä ja huuhtele toisessa. 
  • Käy suihkussa pikaisesti ja laita suihku kiinni saippuoinnin ajaksi.
  • Laita vesikannu tai mehukannu jääkaappiin, ettei sinun tarvitse joka lasillista varten laskea runsaasti vettä hanasta.
  • Käytä hammasmukia.
  • Jos vessanpöntössäsi on kaksi huuhteluvaihtoehtoa, käytä pienempää aina kun se on mahdollista.
  • Jos hana tai putki vuotaa, ota yhteys huoltomieheen mahdollisimman pian.

SÄHKÖ

Uuteen osoitteeseen muutettaessa sähkön käytöstä tulee tehdä sopimus sähköyhtiön kanssa. Sopimuksen voi tehdä netissä tai puhelimitse yhtiön käytännöstä riippuen. 

Asiakas maksaa sähköstä yleensä kulutuksen mukaan, vain harvoissa vuokra-asunnoissa sähkö sisältyy vuokraan. Laskua tasataan tarpeen mukaan tasauslaskulla, joka perustuu asuntokohtaisesta sähkömittarista luettuun todelliseen kulutukseen. Sähkölasku tulee yleensä noin neljä kertaa vuodessa.

Sähkömenoissa säästäminen voi olla vaikeaa nykyaikaisten koneiden keskellä, mutta ei se suinkaan mahdotonta ole. Tässä muutamia vinkkejä sähkönkulutuksen alentamiseksi:

  • Vertaile eri sähkönmyyntiyhtiöiden hintoja mikäli sinulla on mahdollisuus valita yritys, jolta ostat sähkösi.
  • Pidä valot päällä vain siinä huoneessa, jossa oleskelet.
  • Pidä televisio päällä vain silloin, kun todella katsot sitä. Älä pidä laitetta pitkään valmiustilassa vaan sulje se virtapainikkeesta aina yöksi.
  • Irrota kännykän laturi seinästä silloin, kun et lataa puhelinta.
  • Muista, että uunin/lieden lämmittäminen vie enemmän sähköä kuin sen lämpimänä pitäminen. Käytä siis uunin ja lieden jälkilämpö hyväksesi. Valitse levy kattilan mukaan.
  • Älä pidä jääkaapin tai pakastimen ovea turhaan auki. Muista sulattaa ja pestä kylmälaitteet vähintään muutaman kerran vuodessa.
  • Mikäli asuntosi lämpiää sähköllä, alenna asuntosi lämpötilaa, mikäli mahdollista, äläkä pidä talvella ikkunoita kauan auki.
  • Sauno sähkösaunassa mieluummin kerran viikossa pitkään kuin useamman kerran viikossa vähän aikaa; saunan lämmittäminen vie enemmän sähköä kuin sen lämpimänä pitäminen.
  • Jos asut omakotitalossa ja sinulla on käytössäsi halvempi yösähkö, pese pyykit ja astiat (koneella) yöllä. Jos kotisi lämpiää sähköllä, pidä lämmitystä yöllä isommalla ja päivällä alhaisemmalla. 
  • Älä pidä lattialämmitystä turhan kuumalla.
  • Käytä energiansäästölamppuja.

Jos sähkölaskusi tuntuu kohtuuttoman suurelta, kannattaa kysäistä sähköyhtiöstä oman asunnon kokoa vastaavan asunnon keskikulutus. Siihen vaikuttavaa luonnollisesti esimerkiksi se, onko asunnossasi sauna tai lattialämmitys jossain huoneessa. Vanhat tai rikkinäiset kodinkoneet saattavat olla melkoisia energiasyöppöjä. Sähköyhtiöltä saat lainaksi mittarin, jolla voit tarkistaa koneittesi sähkönkulutuksen, mikäli asuntosi sähkönkulutus tuntuu suurelta. 

SISUSTUS JA KODINKONEET

Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaminen on melkoinen menoerä jo huonekalujen ja kodinkoneiden hankkimisen vuoksi. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse eikä kannatakaan ostaa kerralla.

Käytettyjä huonekaluja kannattaa ihan ensiksi kysellä tutuilta ja sukulaisilta. Kirpputoreilta, realisointikeskuksista ja kierrätyskeskuksista löydät huonekaluja huomattavasti halvemmalla kuin huonekalukaupasta

Oman kodin perustaminen vaatii mahdollisesti myös sijoittamista kodinkoneisiin, kuten mikroaaltouuniin, kahvin- tai vedenkeittimeen, leivänpaahtimeen sekä valaisimiin. Suurempia menoreikiä ovat mm. televisio, pyykkikone, tiskikone, videot, stereot ja tietokone.

Mieti, mitä ilman pärjäät ainakin aluksi. Monissa taloissa on pyykkitupa, jossa on iso teollisuuspesukone joka pesee nopeasti suuren määrän pyykkiä. Koneet saattavat toimia kolikoilla tai kortilla tai olla jopa täysin maksutta asukkaiden käytössä! 

Huonekaluja ja kodinkoneita hankkiessasi ole erityisen tarkkana kulutusluottojen ja osamaksusopimusten suhteen: usein todelliset vuosikorot nousevat niissä kohtuuttoman suuriksi, joten tavaran ostaminen velaksi saattaa tulla hyvinkin kalliiksi. 

TELEVISIOMAKSU

Televisiomaksu on pakollinen kaikille niille, joiden asunnossa on televisio. Ilmoituksen televisiosta voi tehdä puhelimitse numeroon (09) 613 161 tai internetissä

Televisiomaksun maksamatta jättäneisiin talouksiin tehdään silloin tällöin tarkastuskäyntejä, eli televisiomaksutarkastaja kiertää ovelta ovelle kyselemässä, onko kyseisessä asunnossa televisiota. Maksun maksamatta jättänyt henkilö joutuu tarkastuskäynnin jälkeen maksamaan tarkastusmaksun lisäksi takautuvaa maksua kaksinkertaisesti siltä ajalta, jona hän on käyttänyt televisiota ilman ilmoitusta. 

KOTIVAKUUTUS 

Kotivakuutus ei ole pakollinen (ellei vuokranantaja sitä vaadi), mutta se on hyvä olla olemassa, jos omistaa hiukankin arvokkaampaa omaisuutta. Kotivakuutus korvaa pääsääntöisesti äkilliset ja ennalta arvaamattomat koti-irtaimistolle aiheutuneet vahingot. Tahallisia vahinkoja kotivakuutus ei korvaa. Moniin kotivakuutuksiin kuuluu myös oikeusturva- ja vastuuvakuutus.

Kaikilla vakuutusyhtiöillä on nuorisoalennuksia, joiden yläikäraja vaihtelee vakuutusyhtiöittäin 25-28 vuoteen. 
Eri vakuutuksia on hyvä vertailla keskenään, sillä niiden omavastuissa ja korvaussummissa voi olla suuriakin eroja. Omavastuu on se summa, jonka joudut itse korvaamaan rikki menneestä tai varastetusta tavarasta, loput tavaran sen hetkisestä arvosta korvaa vakuutusyhtiö. 

LINKIT

Oulun Energia 
Oulun Sähkönmyynti  
Kainuun ekosähkö  
Tietoa tv-maksuista (Viestintävirasto) 
Kuluttajavirasto 
Mistä apua jos rahasi eivät riitä? 

Sivun lähteinä käytetty osittain:
Lampikoski, Timo 1993: Penninvenyttäjän opas: Näin säästät selvää rahaa.
Suunnitellen omaan kotiin. Kuluttajaviraston julkaisu, 1992.