Tuesday, Decembern 13. 2011, 12:41
Suomen Lions-liitto järjestää kaikille nuorille avoimen valtakunnallisen Nuorisobändikilpailun SKEBA – NUORTEN BÄNDISKABAN 2012. Kilpailu on tarkoitettu kaikille nuorisobändeille, joiden jäsenten keski-ikä on kilpailuvuonna korkeintaan 18 vuotta ja joiden vanhimmat jäsenet täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 20 vuotta. Esikarsintoja järjestetään eri puolilla Suomea ja loppukilpailu pidetään yleisötapahtumana Jyväskylässä perjantaina 8.6.2012.
Nuorisobändikilpailun yhtenä tavoitteena on edistää nuorten harrastusta musiikin parissa. Samalla voidaan vaikuttaa nuorison musiikkimaun monipuolistamiseen ja tason nostamiseen. Jokainen osallistuja saa kehittävää palautetta ja esiintymiskokemusta.
Piirin esikarsinta suoritetaan äänitteiden perusteella. Hyväksyttävä formaatti on CD-tallenne. Äänitteellä tulee olla kolme noin 3 min kestoista, erityylistä ja -rytmistä kappaletta ja ne pitää lähettää 15.1.2012 mennessä Suomen Lions-liiton toimistoon. Tallenteen mukana on lähetettävä ilmoittautumislomake bändin johtajan allekirjoittamana ja bändin kokoonpano sekä valokuva. Ilmoittautumislomake ja säännöt ovat saatavissa osoitteesta www.lions.fi
Äänitteitä ja kuvia ei palauteta ja niitä käytetään vain kilpailun vaatimaan tarkoitukseen.
Esikarsinnan äänitteiden perusteella alueelliseen karsintakilpailuun kutsutaan kuusi parasta bändiä.
I-piirin karsinta järjestetään 19.2.2012 Oulussa Kulttuuritalo Valveella.
Tuesday, Novembern 22. 2011, 11:47
Ideoi nimi nuorten verkkopalvelulle ja voita leffaliput!
Kyseessä on kaikille Suomessa asuville nuorille suunnattu tietoa ja neuvontaa tarjoava verkkopalvelu. Sen kautta tulee löytymään tietoa useista erilaisista nuorten elämään liittyvistä aihealueista sekä nuorille suunnatuista palveluista. Verkkopalvelun kautta nuoret voivat myös kysyä eri alojen ammattilaisilta kysymyksiä heitä askarruttavista asioista.
Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 10 kpl Finnkinon kahden leffalipun pakettia.
Vastaa kyselyyn: https://www.webropolsurveys.com//S/A3794DA3E85F76B3.par
Monday, Novembern 7. 2011, 17:52
Maanantaille 14.11. suunniteltu asumisen teemapäivä on peruttu esittelijöiden puutteen vuoksi. Pahoittelemme.
Palaamme aiheeseen keväällä.
Friday, Novembern 4. 2011, 13:54
Miten tavoitan Mopon? -koulutus järjestetään Oulun Edenissä torstaina 1.12.2011 klo 8.00-12.00. Koulutus on osallistujille ilmainen!
Mopo-hankkeen verkostokoulutus on tarkoitettu nuorten parissa työskenteleville Oulun alueen toimijoille. Koulutus tarjoaa ajankohtaista tietoa tehokkaan ja kohdennetun viestinnän keinoista nuorten kohtaamisissa sekä tietoa siitä, kuinka motivoitumaton nuori on mahdollista saada liikkeelle. Olethan ystävällinen ja välität tietoa koulutuksesta organisaatiossasi. Ilmoittautuminen seminaarin tapahtuu puhelimitse tai sähköpostitse osoitteeseen jaana.ukonaho(at)odl.fi 10.11 mennessä. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mikäli sinulla on erityisruokavaliotarpeita.
Thursday, Novembern 3. 2011, 14:12
Nenäpäivän perinteiset hiihtokilpailut Oulun kauppatorilla perjantaina 4.11. klo 11-13. Tervetuloa!